Tekstit

Näytetään tunnisteella perhe merkityt tekstit.

Perheen loma Lontoossa. Mitä maksoi viideltä hengeltä?

Kuva
  Meillä oli vuonna 2020 varattuna Lontoon matka koko perheelle, joka peruuntui koronarajoitusten vuoksi. Vasta nyt tuli tilaisuus varata matka uudestaan, sillä lapsella oli harrastuksen kisat Lontoon reunamilla. Sen sijaan, että olisimme lähteneet matkaan vain tytön kanssa kahdestaan, päätimme lähteä koko viisihenkinen perhe viiden päivän lomalle. Varasimme lentoliput Ryanairilta ja hotellin hotels.comista jo maaliskuussa, joten saimme ne suhteellisen edulliseen hintaan. Stanstedin lentokentältä matkustimme bussilla Lontoon keskustaan, jonne oli melkein kahden tunnin matka. Sattumalta varasimme saman hotellin eli Hotel Hilton Metropolen nyt kuin silloin vuosia sitten meillä oli jo varattuna. Hotels.com-sivuston kautta meillä oli käyttämättä yksi palkintoyö, joten hyödynsimme sen tämän matkan ostossa. Hotelli oli siisti, palvelu moitteetonta ja sijainti meidän kannaltamme hyvä. Hotellilta oli kävelymatka Hyde Parkiin, Oxford streetille ja Buckinghamin palatsille. Toki saimme huoneen ns

Miten lapsen elatusapu määräytyy?

Kuva
  Lapsen elatus ja siihen liittyvät maksut herättävät paljon keskustelua, varsinkin kun eronneet vanhemmat ovat erimielisiä elatusavun määrästä. Monesti saattaa olla käsitys, että lapsen elatusmaksut ovat ikään kuin entiselle puolisolle tulevaa rahaa, mikä ei pidä paikkaansa. Kyseessä on lapsen oikeus riittävään elatukseen ja vanhemman velvollisuus tarjota se. Samalla tavoin kuin lapsella on oikeus tavata erossa asuvaa vanhempaansa ei niinkään vanhemman oikeus tavata erossa asuvaa lastaan. Lapsen elatukseen osallistuvat molemmat vanhemmat kykynsä mukaan. Lapsen oikeus riittävään elatukseen perustuu lakiin lapsen elatuksesta. Lapsen elatus käsittää lapsen aineelliset ja henkiset tarpeet, lapsen tarvitseman hoivan ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset. Saman lain mukaan vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon vanhempien ikä, työkyky, mahdollisuudet osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvas

Kohtuullinen elämä- Mitä eläminen maksaa?

Kuva
Kohtuullisen elämän määritelmiä on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin. Yhden välttämättömyys on toisen luksus. Eroja kohtuulliseen elämään on eri maiden välillä ja jo ihan Suomen sisälläkin. Eri ikäiset määrittävät eri tavoin kohtuullisen elämän kuin nuoremmat. Samoin tulot ja henkilön oma historia vaikuttavat määrittelyyn. Suuret ikäluokat ovat eläneet lapsuutensa aikana, jolloin sota oli runnellut Suomea, sisävessat olivat luksusta ja kaikesta oli puute. Ja jos mennään 1800-luvulle asti, Suomi oli lähes kehitysmaa ja ihmiset taistelivat joka päivä eloonjäämisestään ja ruuasta. Välttämättömyyskuluttaminen on hyvin lähellä ajatusta kohtuullisesta elämästä. Mitä ihminen siis tarvitsee elääkseen ja paljonko rahaa sitä varten tulisi olla? Vaikka osittain kyseessä on elintapa ja mielipide erot on kohtuullisen elämän viitebudjetteja laadittu vähimmäisturvan ja köyhyysrajan määrittämisen tueksi. Viitebudjetit ovat aina esimerkinomaisia, viitteellisiä kuten nimikin jo sanoo eli kyseessä on l