Tekstit

Näytetään tunnisteella ilmasto merkityt tekstit.

Ostaminen kulutusyhteiskunnassa

Kuva
  Kulutusyhteiskunta perustuu siihen, että ihmiset ostavat palveluita, hyödykkeitä ja materiaa. Kansantalous pyörii parhaiten, kun ihmisillä on ostovoimaa eli rahaa kuluttaa. Yritysten kasvu nojaa ihmisten lisääntyneeseen kuluttamiseen. Lisärahalla palkataan lisätyövoimaa tai tehdään investointeja tavoitteena saada ihmiset kuluttamaan lisää. Suomen talouskasvun tae on ihmisten työllistyminen Suomessa eli Suomessa tuotettujen tavaroiden, palveluiden tai hyödykkeiden ostaminen erityisesti ulkomailla, mutta myös kotimarkkinoilla. Kulutusyhteiskunta alkoi muodostua teollistumisen myötä 1800-luvulla. Ihmisten elintaso nousi ja mahdollisti kuluttamisen muuhunkin kuin välttämättömään. Kaupungistuminen muutti ihmisten elämäntapaa, sillä ihmiset työskentelivät yhä useammin kodin ulkopuolella ja vapaa-aikaa vietettiin kuluttaen esimerkiksi elokuvissa, ravintoloissa tai ostoksilla. 1800-luvun kuluttaminen yhdistyy keskiluokkaisuuteen ja kulutuksella pyrittiinkin tavoittelemaan keskiluokkaista e

Perheen talvilomamatka Flamingoon ja Heurekaan - Mitä maksoi?

Kuva
  Tänä vuonna päätimme ulkomaanmatkan sijaan matkustaa Suomessa. Edellisestä kylpylälomasta oli jo aikaa, joten selvitimme eri kylpylöiden lomavaihtoehtoja. Päätimme yhdistää sukuloinnin lomamatkaamme, joten kylpylähotelliksi valikoitui Vantaan Hotelli Flamingo. Hotellin valintaan vaikutti mahdollisuus sisäuimapuiston käyttöön, hyvät kulkuyhteydet sekä mahdollisuus ottaa koira hotellihuoneeseen. Flamingossa huoneen hintaan ei kuulu Spa-alueen käyttö, vaan se tulee ostaa erikseen. Harvoin 5-henkinen perhe ja koira pääsevät samaan hotellihuoneeseen, joten majoituskustannuksia nostaa kahden huoneen varausmaksut. Otimme huoneet kahdeksi yöksi. Hotellihuoneen saimme edullisemmin soittamalla Sokos Hotelsin asiakaspalveluun kuin nettisivuston kautta. Flamingon nettisivujen kautta on mahdollisuus ostaa ennakkoon sisäänpääsyliput. Saimmekin kokonaishinnasta 10 euroa alennusta verrattua vastaanotosta ostettuihin lippuihin ennakkoon ostamalla. Pääsimme myös jonojen ohi, sillä Flamingo Spassa on