Kuka on rahakarusellin takana?

Olen Eevi, alle 40-vuotias kolmen lapsen äiti Etelä-Suomesta. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelen julkisella alalla. Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä pienituloisuuden ja siihen liittyvien haasteiden kanssa.

Rahasta ja säästämisestä olen aina ollut kiinnostunut. Tein gradunikin liittyen kuluttamiseen vähällä rahalla. Ensimmäisen omistusasunnon ostimme opiskeluaikana kerätyillä säästöillä ja pienellä pankkilainalla puolisoni kanssa heti valmistuttuamme. Muutaman vuoden siinä asuttuamme asunto oli velaton. Ostimme omakotitalon, jonka omistamme nyt kahdestaan. Samanaikaisesti teimme kovasti töitä, säästimme, saimme kolme lasta, matkustelimme, harrastimme ja elimme lapsiperhearkea.

Nyt elämä on varsin tasaista, mutta hektistä perhe-elämää kahden koululaisen ja yhden teinin kanssa. Harrastuksia, opiskelua, matkustelua ja no, elämää. Elämme edelleen säästäväisesti, nyt ylimääräiset säästöt käytetään perheen vapaa-aikaan, sijoituksiin ja harrastamiseen.

Tulevaisuuden haaveena on kasvattaa lapsista itsenäiset yhteiskuntakelpoiset kansalaiset ja turvata heille hyvä elämä. Itseni kohdalla haaveilen vielä yliopisto-opinnoista. Opiskelenkin tässä kaiken ohessa historian opintoja avoimessa yliopistossa ja tulevaisuudessa koetan onnea päästä taas takaisin opiskelemaan. Olenkin varmaankin ikuinen opiskelija; oppimisen ja kehittymisen halu tuntuu olevan ehtymätön. Lisäksi haluan oppia enemmän sijoittamisesta, taloudesta ja kuluttamisesta. Tätä opiskelen myös omatoimisesti.

Tulevaisuudessa toivonkin voivani vähentää palkkatyötäni ja jatkossa elättää itseäni enemmän kirjoittamalla ja passiivisilla tulonlähteillä. Haaveilen pienestä huvilasta Italian maaseudulla. Siellä kirjoittamisesta ja elämästä rauhan keskellä.

Rahakaruselli tarjoaa siis:

-rahapuhetta

-budjetointia ja kulutuksen seurantaa

-tuulipukusijoittajan matkaa liituraitapukusijoittajaksi

-pohdintaa kansantaloudesta, kulutusyhteiskunnasta ja kuluttamisesta.

-säästämistä ja säästövinkkejä

-hintaseurantaa

-lisätuloprojektia

-matkustamista

Seuraa instagramissa @rahakaruselli


 


Tervetuloa mukaan!

Eevi